2013/04/11

Helmikuu on pakkaskuu, maaliskuussa sulaa jääjääjää

Hola nenes!

Mulla on jäänyt semmoset yleiskuulumiset helmi- ja maaliskuulta kokonaan kertomatta, hupsista...
Hyvin on kuitenkin mennyt, seuraavaan perheeseen vaihtoa, karnevaaleja, ystävänpäivää ja Rotary-reissuja ollut. Eli tämmöstä suht vauhdikasta, ja väsyttävääkin menoa, mutta kaiken sen arvoista. Ainoa vaan, että osa näistä kuvista ei oo kyllä laadultaan parhaimpia, sillä mun pienemmän kameran akku päätti sanoa hyvää yötä, enkä oo saanut sitä heräteltyä aina kuin vain hetkeksi :( Kännykällä ollaan siis hätätapauksissa menty, ja tuota isoa kameraa olen myös koittanut nyt enemmän roudata mukanani!

Lähetään nyt vaikka noista karnevaaleista, joita täällä oli useammankinlaista. Tampicon keskustassa oli karnevaalikulkue, joka joka päivä teki kierroksensa siellä. Tanssia, musiikkia, paljon ihmisiä ja paljon nauramista. Me Tampico-Cd.Maderon 4 vaihtaria osallistuttiin myös yhtenä päivänä; tanssimista, laulamista ja semmoista yleistä elämäniloa! Oli ihan huippua, vaikka kyllä illalla kotiin tullessa väsytti ja aamulla aikasin herätessä vielä enemmän..

Toinen osa karnevaalia (joka oikeastaan juhlittiin jo aikasemmin) oli keskustan Casinon karnevaali, jonne mentiin kavereiden kanssa. Tämä oli oikeastaan ihan juhlajuhla; pukukoodi oli naamiaisasu tai etiketin mukainen juhlapuku. Paikalla oli aina pikkulapsista vanhoihin herroihin ja rouviin, naamiaisasuja ja kauniita juhlamekkoja. Ilta oli pitkä, aina aamuyöhön asti oikeastaan! Paljon tanssimista, hyvää musiikkia ja jopa "kuningattaren" kruunaamista!

Lentoemäntä, karnevaalitanssija, Ihmenainen ja toinen lentoemo!
Kaksi bailarinaa!
Mi mujer maravilla♥ Dominiquen kanssa laittauduttiin yhessä kuntoon. Sen asu on yhden piñata-ryhmän puvustuksia, mun puku on yhden kaverin lainaama!
Armando ja Jorge olivat astetta coolimpia räppäreinä!


Suomi, Sveitsi, Saksa ja Taiwan edustamassa karnevaaleissa! Koitin suurentaa näitä kuvia, mutta niistä tulee tosi huonolaatuisia, enkä tosiaan ymmärrä että miksi... Hmph. No, ehkä tää kestetään tällä kertaa.

Paikallisen Rotaract-klubin jäseniä, ihan huippumeininki niillä oli jo heti alussa meneillään!

Karnevaalien jälkeen juhliminen ei loppunut kuitenkaan, sillä 14. helmikuuta torstaina juhlistettiin ystävänpäivää! Ja kyllä taas tuli todettua, että on tosiaan nimensä mukainen päivä! Mä en suoraansanottuna hirveästi perusta semmosesta älyttömästä höösäämisestä ystävänpäivänä, mutta täällä meininki oli ihan toinen. Kouluun tullessa jokaisella oli mukanaan ilmapalloja, kukkia, karkkia ja vaikka mitä muuta, joita sitten jaettiin kavereille ja niille poika-/tyttöystäville! Tietysti hienoimmat ja näyttävimmät meni niille kumppaneille sitten. Ja vaikken kauhea höösäjä tästä päivästä olekaan, ja täällä se oli mun makuun ihan liian kaupallinen, niin kyllä siinä pieni kateus (hyvällä tavalla siis!) iski, kun yhdellä tunnilla erään tytön poikaystävä oli laittanut koulun vaksin toimittamaan tälle tytölle järjettömän kauniin kukka-asetelman, ja toinen tyttö sai ilmapalloja ja suklaata salaiselta ihailijalta! Meksikolaiset pojat osaavat kyllä olla romanttisia, sitä en kiellä haha!

Päivä oli kaikin puolin mukava ja rento, koulun jälkeen käytiin host-äidin ja -siskon kanssa syömässä ja myöhemmin illalla mentiin vielä tyttökaveriporukalla syömään! Ja nyt kun kerran jo ruokateemassa ollaan, niin saimpahan lahjaksikin ihan hullun kasan herkkuja kavereilta... Kyllä, pyörin kotiin.

Mexican style?
Maria, Brenda ja Vanessa! ♥
Yksi parhaimmista ystävistäni täällä, Claudia!
Andrea on myös yksi parhaimmista ystävistä! Ps. miksen osaa käyttäytyä kuvissa...
Iran ja Mederos!
Actitud Campeon, voittaja-asenne! Näitä poikia tulee kyllä kova ikävä!

Värikoodina oli punaista, vaaleanpunaista tai valkoista...Tai ilmoitus siitä, että sulla on ihana kumppani! Tää pariskunta oli liian söpö paidoissaan.
Monet myivät omia leivoksiaan ja muita tekeleitään. Ihan meni kyllä herkutteluksi tää päivä kaikilla...
Hyvä ystäväni Armandoo!

Host-sisko Farah! Vaikka Farah on mua vuoden nuorempi, aina nauretaan, että mä oon se pikkusisko...
Kassandra, Dominique, meikä, Maria, Vanessa, Grissel ja Andrea! ♥

Huhhuh, kylläpäs nyt tuli taas oikeen kuvaoksennus... Seuraavaksi tiedossa toinen nimeltä Rotary-reissu Huastecaan!

Hasta pronto con besitos, Noora

2013/03/11

Primeros de febrero

Perdonanme que me tardó muuucho con estas fotos. Neta. No tuve tiempo y si tuve me dí flojera, la verdad. Ahora ya aqui tienen las fotos para que no me odian tanto... Besitos!

Heippatirallaa! Anteeksi, anteeksi ja vielä kerran anteeksi, että mulla on kestänyt näiden kuvien kanssa ihan hulluna... On vaan ollut paljon tekemistä ja niitä muita selityksiä! Täytyy nyt tässä sanoa, että luulen tän päivitystahdin olevan vähän hitaan puoleista, koska mitä vähemmän aikaa mulla on täällä jäljellä, sitä vähemmän tietokoneella istun. Tietenkin päivitän tätä aina kun vaan suinkin pystyn, no se preocupen! Hengissä siis ollaan, kotiuduin juuri tänään Rotary-reissulta (vaikka mielelläni oisin kyllä sinne reissun päälle jäänytkin!!) ja kaikki sujuu aika mukavasti! Väsyttää, rankka reissu, joten tänään taidan moikata nukkumattia suhteellisen aikasin. Nämä kuvat on nyt siis helmikuun alulta, jolloin käytiin ensimmäisen host-äidin kanssa pääkaupungin Ciudad de Méxicon lähikaupungeissa kattelemassa! Pus!

Ps. toi espanjankielinen alku oli vaan tämmönen.....heitto, en tiiä. Alotan jo automaattisesti espanjalla joka asiassa!! Wuhuu! :-)



Valle de Bravo - ensimmäinen päivä, ensimmäinen kaupunki



Ihania taloja Valle de Bravossa! Mulla tuli mieleen vähän Sveitsi!






Perinteisiä meksikolaisvaatteita!
Pikkunen vesiputous Valle de Bravossa
Näitä autoja Meksikosta löytyy paljon!

Ylpeä suomalainen ilmottautuu! ;)
Kookosta ja muita hedelmiä syötäväksi - chilen kanssa! On muuten hyvää! Niin ja tietty kookoksen vettä juotavaksi, mitään ei heitetä hukkaan.

Metsä, joka on nimeltään Mariposa Monarca. Se on yksi perhoslaji, joita tästä metsästä löytyy ihan hullu määrä. Noustiin tälle "kukkulalle" hevosten kanssa - onneksi! Olisi ollut aika rankka kömpiä se ylös... Mutta kuitenkin, ihan mieletön näkymä, perhosia oli oikeesti joka puolella! Kuolleita perhosia oli maassa, eikä niitä saa ottaa mukaansa (nää on semmosia hervottoman kokosia niin mielelläänhän sitä yhen tuliaisena veisi), koska niiden kuolleiden perhosten jälkeläiset tulee joka vuosi tähän metsään etsimään omiansa, ja jos ne ei ookkaan siellä, ei tule perhosiakaan.
Muutama perhonen...
....ja muutama lisää.
Taxco - toinen päivä, toinen pikkukaupunki
Menee nyt vähän väärässä järjestyksessä mutta kuitenkin; tässä ollaan vissiin juuri laskeuduttu perhoskukkulalta!

Nää tortillat oli siis sinisiä! Ja löytyy kuulemma ainakin vielä liiloja ja keltaisijakin..
Moreliassa (muistaakseni) viivyttin vaan yksi ilta ja yö, ja käytiin vähän kattomassa keskustassa mitä löytyy....tästä näkyy mitä löytyi ;)
Cuernavaca - Viimeisen päivän ja viimeisen kaupungin aamupala; gorditoksia heinäsirkkojen ja juuston kera! Ja oli oikeesti ihan hyvää, maistui vähän katkaravuilta..:D
Viimeisenä päivänä käytiin vähän köysileijailemassa kanssa! Ei mitään hajua, mikä se sana on suomeksi, mutta siistiä oli ja näkymät ihan mielettömät!
Tästä lähtee!


Besitos, Noora

2013/02/07

Cambios se avecinan

Heippa muruset! Anteeksi, että mulla on taas jäänyt tää päivittely ja nytkin päivitän puhelimella, mutta täällä on tapahtunut paljon!

Ensimmäinen perheenvaihto tapahtui tänään ja asetun nyt ensiksi aloilleni ja sitten vasta avaan sen läppärin kunnolla ja sitä rataa. Pidennetyn viikonlopun mittainen reissu Meksikon toiselle laidalle tehtiin ensimmäisen host-äidin kanssa ja siitä voitte myös odottaa paljon kuvia sitten! Nyt meen vähän purkamaan vielä matkalaukkuja (ja mietin että miten saan koko vuoden tuotua kotiin, jos jo nyt 6kk tuotti vaikeuksia...) ja sit moikkaamaan nukkumattia!

Besitos, Noora