Asi se siente México

Kullanmuruset...

...nyt on mun vuosi loppunut. Tai no, loppui jo oikeastaan yli kuukausi sitten. Hitsi, miten aika lentääkään! Yli kuukauden oon ollut jo koti-Suomessa ja pikkuhiljaa täällä taas aletaan kotiutuakin. Mutta oikeastaan vasta nyt tätä kirjoittaessa, sitä alkaa tajuamaan, että kyllä se nyt vaan on ohi. Ja kyllähän tämän mun "pienen" matkapäiväkirjani on saatava ansaitsemansa loppu!

Meksikosta mun kotimatka alkoi tosiaan 20. heinäkuuta, kotona asti olin tosin vasta 22.päivä, siinä aamu yhden pintaan. Multa taisi kotiväen, kummien ja parhaitten ystävien näkemisestä suurien itkvyöryjen sijaan tulla enemmän naurua ja suurta hymyä. Oli tosi outoa olla kotona - ja on edelleen. Mutta oon kyllä hirmu onnellinenkin tässä ollut! Ainoa vaan, että ne heipat mitä Meksikossa sanottiin, oli paljon pahemmat mitä sitä oikeasti osasi ikinä aatella.

No mutta, ei nyt mennä siihen vielä, sillä ennen kotiinpaluuta mullahan oli vielä vaikka mitä tapahtumaa, muunmuassa kavereiden järkkäämät läksiäiset, sekä koulun valmistujaiset! Koko viimeisen viikon nauroin ihan hurjasti, näin paljon kavereita, söin joka päivä mun perheen kanssa ja kauhisteltiin mamán kanssa ajan loppumista, ja noh enhän mä voi sitäkään kieltää, etteikö pari kyyneltäkin olisi päässyt karkaamaan...

Ihanista ihanin Andrea!

Sabrina ja Bessy!

Läksiäislahja! Sain Vanelta ja Andrealta paidan, jossa etupuolella lukee MÉXICO ♥ ja takana lukee se tuttu lause; !! Viva México cabrones !!

Mun läksiäiset ei olleet yllärit, mutta sitäkin ihanemmat. Ainoa vaan, ettei sitä niinsanottua lähtö fiilistä vielä oikeen ollut, enhän mä voinut uskoa, että tuosta päivästä tasan viikon päästä olisin oikeasti jo kotimatkalla! Vaikka kotiinsaapumis päivämäärä oli ollut jo puolisen vuotta tiedossa, silti se tuntui niin uskomattomalta. Kaikella, hyvällä ja pahalla tavalla. Se on jännä tunne.

No mutta, tästä jatkui viikko paljon säntäilyllä paikasta toiseen. Pakkailin hyvissä ajoin jo mun matkalaukkuja ja kävin ostamassa tarvikkeita kotiin. Kyllä, tullessani mulla oli yksi iso matkalaukku ja reppu käsimatkatavarana. Nyt mulla oli kaksi isoa ja ylipainoista matkalaukkua sekä yksi ylipainoinen käsimatkalaukku... Hyvin selvisin kuitenkin, ja ihan tortillatkin pääsi ehjinä kotiin asti! Mulla on itseasiassa vielä jonkin verran noita maissitortilloja tuolla pakastimessa, tekee mieli syödä, mutten oikeasti raaski... Mulla on myös viimeinen chilipähkinäpussi mun huoneessa jemmassa, koska en vaan yksinkertaisesti raaski syödä sitä!! Mitä sitten kun ne loppuu? Tää on niin tätä hahhah!

Mun lähtöpäivä oli tosiaan 20. heinäkuuta, mutta vielä päivää ennen ehtii ihan hyvin juhlimaan valmistujaisia! Mikä tuuri mulla oikeasti olikaan, kun ne ns. abiturienttien valmistujaiset sattuivat just päivää ennen mun lähtöä! Pääsin koko juhlahumuun mukaan ja sain vielä koululta diplomin menneestä vuodesta. Mamálla pääsi yleisössä itku, mulla pääsi siinä ennen sinne lavalle kävelyä, kun opettajat puhui kauniita ja mun koulukaverit kyynelehti ja taputti yleisössä.

"Vastavalmistunut" ja virallinen valmistujaiskuva!

Jännät kävelyt pikkukoroilla.... Jos jotain Meksikossa opin, niin ainakin kävelemään korkokengillä! Hahahah

Mamá oli mun mukana seremoniassa! ♥ Itkuhan hänellä pääsi, eikä kauaakaan kun allekirjoittanutkin päästi parit kyyneleet ja tärisi jännityksestä.

Valmistujaisten seremonia alkoi yhdeltä iltapäivällä, meillä oli pukukoodina tytöille valkoista tai beigeä, ja pojille musta puku. Todistustenjaon jälkeen otettiin kuvia, niin virallisia kuin epävirallisiakin ja sen jälkeen kävin Claudian kanssa OXXOssa syömässä. Rentoa hahah! Sieltä jatkettiin kirkkoon messuun. Oli muuten ensimmäinen kerta, kun ylipäätään kävin katolilaisessa messussa! Ei se paljon siitä luterilaisesta poikennut, paitsi ettei tämä vaihtari tiennyt ettei kirkossa saa istua jalat ristissä... Onneksi kaverit oli valppaina auttamassa! ;)

Kirkosta matka jatkui kotiin vaihtamaan vaatteet juhlaillallista varten ja sitten palailtiin takaisin juhlapaikan päälle. Niin tosiaan, näitä valmistujaisiahan ei pidetä suomalaiseen tyyliin koulussa, vaan oltiin erikseen vuokrattu iso kabinetti hienostohotellista. Ilta jatkui tosiaan juhlaillallisella, jonne menin kuitenkin yksin. Istuin Memon kanssa samassa pöydässä ja ruoan huvetessa Claudia ja Lily sai meidät tanssilattiallekin pyörähtelemään. Siellä me oltiin taas meidän oma porukkamme kohta kasassa. Ja olihan meillä ihan älyttömän kivaa! Jossain vaiheessa glamour vaihtui korkkareista läpsysandaaleihin ja keskiyön paikkeilla siirryttiin Claudian luo vielä kerran vaihtamaan vaatetusta ja valmistautumaan jatkoille! Että astetta pidemmän kaavan mukainen valmistujaispäivä... Mutta hauskaahan meillä oli! Mun host-veljetkin olivat eksyneet niille jatkoille, vaikka kumpainenkin on jo tosiaan valmistunut eikä edes samasta koulusta mun kanssa. Oli tosi kiva nähdä kyllä lähes kaikki mun koulukaverit vielä viimeisen kerran, vaikkakin se teki myös lähdöstä vielä hankalampaa.

Eduardon kanssa juhlaillallisella!

Iranin ja Emin kanssa tanssilattialla! Tuli muuten kuuma enkä vieläkään pysynyt salsan tahdissa!

Emi, Raquel ja Michelle!

Mun lempparitytöt; Claudia ja Lily! ♥

Tiimi! ♥

♥

Mi beba hermosa ♥

Seuraava päivä olikin sitten jo ovella. Mä vielä aamulla viimeistelin matkalaukkuja, tulostin lentolippuja ja kävin ostamassa ne vikat tortillat. Siinä en oo kyllä muuttunut, etteikö mikään jäis viime tippaan...
 Noh, kaikesta selviydyttiin hienosti. Koneeseen kerkesin ajoissa, niistä itkuista ja halauksista ja vastusteluista huolimatta. Mulla on tuosta päivästä vaan pari hassua kännykkäkuvaa, mamálla niitä on enemmän, mutten oo vielä pyytänyt niitä, vaikka yhteydessä ollaan oltu useammankin kerran viikossa. En tiedä oonko sitten jotenkin alitajuntaisesti koittanut välttää sitä, nää kuvat meinaan saa mulle todella nostalgisen olon.

Ne parhaimmat kaverit ♥ Kuvasta vielä puuttuu oikeastaan jokunen, joka tuli vielä viime hetkellä! Onneksi mä ehdin nähdä ihan jokaisen ja itkujen keskellä tuli naurettuakin. Ja hitsi vieköön, että toi mun Rotary-takki muuten painoi!! Hahahhaa:D

Siinä sitten oltiin. Onnellisina, surullisina, hämmentyneinä. Yksi vuosi meni niin kauhean nopeasti. Enkä mä osaa oikeen muuta sanoa kuin kiitos. Ihan kaikille. Mun vanhemmille, Rotareille, mun Meksikon perheille, mun ystäville, mun koululle, ruoalle.... Oikeesti huhhuh!

Ja mitäkö mä antaisin neuvoa tuleville vaihtareille? Oli se maa mikä hyvänsä, vaikka semmoinenkin mihin et ensisijassa haluaisikaan, ota siitä kaikki irti. Se on jotain niin mahtavaa, kasvattavaa ja unohtumatonta, ettei sitä kannata missata nirppanokkaisuuden takia. Mulla oli mieletön tuuri, sillä Meksiko oli mun ykkösvaihtoehto vaihtomaana, mutten silti tiennyt yhtään mitä odottaa. Sain kaiken ja niin paljon enemmän. Tässä mä nyt istun kotona Suomessa, kello on 11 illalla ja mun pitäisi vissiin mennä nukkumaan. Koulu jatkuu samalla tavalla kun aiemmin ja kävelen niitä samoja katuja kuin aiemmin. Se vaan, että nään kaiken niin eri tavalla. Miksi? Jos se ei oo vielä tullut selväksi, suosittelen lukemaan koko tän blogin alusta loppuun uudestaan...;)

Ehkä me kuullaan vielä, ehkä ei! Mutta tähän hätään mun vaihtovuosi oli nyt tässä. Kyllä mä Meksikoon vielä palaan visiitille, se on ihan varma! Siihen saakka,
adiós y besototes,
Noora

Você do meu lado

Otsikko on nyt ekaa ja vikaa kertaa portugaliksi, mutta se on nyt ihan vaan siksi, että kuuntelen kyseistä kappaletta. 

https://www.youtube.com/watch?v=YqrwX7dIHy0
Se on jännä, miten espanjaa oppiessa ymmärtää oikeesti jopa jotain portugaliksi. Tosi vähän, mutta edes jotain. Ja nyt espanjan jälkeen haluaisin oppia portugalia. Katellaan, miten tässä nyt jatketaan!

Noniin, josko nyt pääsisin vihdoin taas aiheeseen. Heissan muruset! Mulla alkaa oikeasti aika vähiin käymään täällä, ja tää on nyt niitä harvoja kertoja, kun oikeasti istahdan läppärini äärelle ja vietän tässä enemmänkin kuin vartin. Sehän kyllä hyvä asia, mutta mua vähän hävettää myös, että tää mun blogi on jäänyt aika retuperälle.

Mitä mulle sitten kuuluu? No hyvää. Pelkkää hyvää! Olo on onnellinen, vaikka jokseenkin sekava, haikea ja jännittynyt. Meitä oli 4 vaihtaria täällä Tampicossa, huomenna iltapäivällä oonkin vain minä. Oon siis saanut koko viime viikon itkeä kun kaksi hyvää ystävääni lähtivät kotiinsa, ja huomenna lähtee mun taiwanilainen velipoika Jack. Oon viettänyt paljon aikaa kaikkien mun ystävien kanssa, ja perheen kanssa tietenkin. Tänään kotiutui mun nuorin veli takaisin Taiwanista! Olo oli jännä, kun jälleen kerran oli se sama perhe koolla pöydän ääressä ja noin vuosi sitten en tuntenut ketään siitä perheestä, saatikka kieltä edes osannut. Nyt sujuu kieli samaa tahtia kuin Suomi ja perhe on mulle melkein kuin oma! :)

Buenas!

Pari viikkoa takaperin käytiin vähän "reissailemassa" taas rajan toisella puolella, eli käytiin Texasissa. Tarkoitus oli viipyä maksimissaan viikko, mutta äkkiähän se venyi pariksi. Täytyy kyllä myöntää, että ehti siinä kyllästyäkin, mutta loppu hyvin kaikki hyvin.

Ahkera työskentelijä! Ps. anteeksi tästä kamalan oranssista kuvasta, ihan hirveä mutta menkööt...

Meillä oli tiedossa lasten synttärijuhlat, eli piñata -juhlat, ihan Texasin ja Meksikon rajalla (mutta Meksikon puolella) Reynosassa. Valmisteluja tehtiin jenkkien puolella, mutta itse juhlat oli sitten Meksikossa. Ja täytyy kyllä sanoa, että kaiken sen vaivan jälkeen, tulipahan ihan mielettömän hienot juhlatkin! Me host-äitin kanssa auteltiin parhaamme mukaan, mutta juhlakalulla ja kotiväellä oli jo lähes kaikki valmiina.

Ihana synttärisankari Camila 3-vuotta! ♥

Ja juhlien sekä synttärisankarin ihana äiti Ada! 

Dale dale daaale! Piñata ja sitä hakkaava prinsessa!

Piñatan ohella viihdyttiin noin muutenkin jenkeissä, ihan vaan kauppoja kierrellessä ja mun host-äidin ystävien luona kyläillessä.

Pääsin myös vielä viimeistä kertaa näkemään Clotilden, Belgiasta!! ♥ Clo oli Reynosassa koko vuoden vaihdossa, eli ystävystyttiin koska oltiin samassa piirissä, mutta näkeminen noin yleensä oli vaikeeta koska välimatkat on niin pitkiä. Nyt kävi kuitenkin tuuri ja mehän käytiin kaupoissa ja syömässä ja ties missä Clon kanssa vielä ennen kuin sitä odotti muutama päivä sen jälkeen kotimatka!

Yhtenä iltana ajauduin host-äidin ja hänen ystäviensä mukana Bingoon. Kerta se on ensimmäinenkin ja yksi kokemus lisää! Ei kyllä voitettu, vaikka lähellä oli :(

Mitäs muuta... Mulla on paljon kuvia ja silti tuntuu, ettei sanoja löydy päästä ollenkaan!! Noh, synttäreitä on noin muutenkin juhlittu! Ennen jenkkeihin lähtöä juhlittiin yhden mun parhaimman ystävän Memon synttäreitä, viime viikonloppuna ystäväni Vanessan ja mun host-veljen synttäreitä! Rauhallisesti ja rennosti, ja tietysti paljon nauraen :)

Synttärisankari! Ja photobomb Rodrigo hahaha

Andreanita! Vanessan synttärit enkä löytänyt ensimmäistäkään hyvää kuvaa musta ja Vanessasta:( mutta siellä kuitenkin häntä juhlittiin!

Quien es? Memo!

Isoveljen synttäreitä ei juhlittu muuten kuin perheen kesken carne asadalla eli laitettiin "grilli" pystyyn! Oli ihan mielettömän hyvää ja rento ruokailu - pienestä vesitihkusta huolimatta! Miten ihanan virkistävältä voikaan tuntua sade tässä järjettömässä helteessä!

Mamá kokkailee

"Veljien" kanssa! En oo muuten pitkänä aikaan näyttänyt noin ryytyneeltä ja turvonneelta, mutta siihen mulla on syy! Tää oli sama päivä, kun Dominique lähti kotiin niin oli ihan pikkasen herkkä olo...

La fam ♥ onneksi on noi host-veljet tommosia kuin ne nyt on, ei sitä kauaa kyennyt itkeä kun jo nauratti!

Niin, tuli tuossa jo pariinkin kertaan mainittua, että meistä vaihtareista lähes kaikki on jo kotiutuneet takaisin kotimaihinsa. Viime viikko meni ensin Hannahille heippoja sanoessa, loppuviikko sitten Dominiquen kanssa ja viime perjantaina sanoin tähän asti elämäni vaikeimmat heipat. En sano, että hyvästit, koska oon niin varma, että me tullaan vielä useampaankin kertaan näkemään, mutta hitto vie, että voi ilkeältä tuntua! En edes halua kuvitella, mitä se on kun itse sitten reilu viikon päästä pitää olla lentokentällä sanomassa heippoja, mutta oonkin se joka lähtee!

:( Hannita chiquita!

Meidän tiimi ehkä, mutta toivottavasti ei viimeistä kertaa yhdessä! ♥

Käytiin Domin ja sen host-vanhempien kanssa yhessä meriruokaravintolassa ja pyydettiin kokilta jokin erikoisuus. Ei petytty! Ja oli muuten ihan hirmu hyvää toi ruokakin hahah!

Domin läksiäiset ja mun sankarit! ♥

Parhaat kaverit ja paras velipoika!

"Saca la pansa Dom!" "Nooo, ya no tengo" "Que mentirosa, todavía esta ahí!" Naurettiin vähän Domin kanssa sen vaihtarimahalle hahahah!

Pikkuitkut vaan......♥

 Ikävä tietysti on, mutta mulla on ihania ihmisiä täällä vielä ympärillä, joten ei hätiä mitiä! Huomenna on tosiaan Jackin vuoro lähteä ja taas parutaan... Mä oon se porukan itkupilli, tästä ollaan saatu ihan läppäkin jo hahahah!

Vaihdetaampa takaisin vähän iloisempiin aiheisiin (vaikken mä oikeesti niin surullinen ollut, kaikki lähtivät/lähtevät tyytyväisinä, vaikkakin haikeina kotiin♥), nimittäin mun nuorimmainen host-velihän tuli tänään tosiaan kotiin Taiwanista! Kohta syödään perheen kesken ja näin, semmosta rentoa menoa.

Kooooko perhe!

Että tämmöstä tänne. Mä oon ensimmäisen matkalaukun kutakuinkin jo pakannut, vielä puuttuu vähän tuliaisia ja ruokaa ynnämuutasemmoista. Kyllä tää tästä pikkuhiljaa iskee, paniikki ja sitä rataa! ;)

Jos jostain aikaa löydän, koitan koota semmosen vuosi-postauksen, ennen tai jälkeen kotiutumisen!
Siihen asti pusuja vaan!
Besotes, Noora

"Ohana significa familia y familia nunca te abadona, ni te olvida"

Tosiaan, Ruta Mayan jälkeen ehkä aateltiin, että arki kutsuu... Mitä vielä?! Sen lisäksi, että täällä arki ei koskaan tunnu niin arjelta, niin mullehan tuli vieraita! Mun perhe! Sieltä ne niin kovin ruskettuneet ja tummat (pfffft, älkää uskoko) suomalaiset tulivat pitkän lennon takaa ja muistan vaan nähneeni äitini vilaukselta, kun lentokentän automaattinen ovi avautui hetkeksi. Ja sittenhän mä pistin juoksuksi! Ja juoksin suoraan halaukseen. Vähän itkua tirauttelin, yllättävää... Itseasiassa, mun host-veljet löivät keskenään vetoa, että itkenkö vai enkö kun mennään lentokentälle ja nään ne. Tähän totesin vaan niille, että hölmö se, joka sanoi etten itke hahha! Isoveli siis hävisi.

Mun kaksi perhettä! ♥

Ensimmäinen päivä meni nopeeseen kierrokseen Tampicossa ja hotellilla lepäilyyn. Jet lag iski aika mainiosti alkuillasta koko porukkaan, jopa minä väsyin matkalla! Mut oli se kyllä aikamoista päästä omaa äidinkieltään puhumaan ihan kunnolla taas. Ja sitten vaihtaa äkkiä espanjaan, ja kohta taas suomeen. Mutta arvatkaapa vaan mitä? Niin se vaan sujui! Minä, joka saavuin tänne pää tyhjänä espanjasta mennä höpötin ja tulkkasin minkä kerkesin suomesta espanjaksi kun vettä vaan! 

Ekana päivänä kierreltiin keskustassa, laguna Carpinterolla (eli yhellä lammikolla) ja käytiin meillä kotona syömässä.

Ensimmäisen päivä pikatutustumiskierros Tampicossa

Oma ihana äiti sekä rakas host-mama!

Oma rakas iskä ja host-papa! Ps. Kyllä taas huomas iskän ja pikkuveljen nähdessä, että oon aika kääpiö vieläkin...;)

Toisena päivänä me lähettiin kiertelemään aamusta jo keskustaa uudestaan ja käytiin syömässä astetta isompi aamupala; Tortas de la barda! Kyseinen jättisämpylä on jotain tosi meksikolaista, mutta ennen kaikkea jotain todella tampicolaista! Käytiin ydinkeskustassa ja sitten vielä vanhassa satamassa vierailulla. Ennen hotellille paluuta käytiin myös moikkaamassa mun meksikolaista mummia, jolla aina riittää energiaa höpöttää ja heittää vitsejä, vaikka rouvalla on takana jo 95 vuotta!

Iltapäivästä käytiin nopeasti hotellilla vähän lepäämässä ja kukin siistiytymässä ja suunnattiin sitten mun host-vanhempien kanssa vähän kauemmaksi yhteen ravintolaan järven rannalle syömään. Illaksi matka jatkui Tampicon rannalle, jossa meitä odottikin auringonlasku ja joku paikallinen porukka, joka kovasti olisi halunnut meidän kanssa valokuvaan. Sitten ne yllättyikin kun yksi näistä valkonaamoista vastasikin espanjaksi...;)

Torta de la barda! ♥ herkkua!

Vanha satama ja junaraiteet Tampicon keskustassa

Los Liimatta ♥

Makuvesiä!

Isi! ♥

Äippä! ♥ Kaikki sanoivat, että minä ja äiti ollaan ihan kaksosia, mutten koskaan huomannut mitenkään erikoisen paljon yhtäläisyyksiä.. No, tässä kuvassa ei taida muita eroavaisuuksia olla kun vaatetus ja silmien väri hahah!

Paikalliset supermarketissa! ;)

Mamá ♥

Niin, se "pikku"veli....♥

Kolmantena päivänä herättiin normaalia aikaisemmin ja otettiin suunnaksi Tajin, Veracruz. Paikka ei ihan lähellä olekkaan, matkaa on nimittäin nopeasti suoritettuna 4-5 tuntia. Meillä kävi kaikenlisäksi vielä niinkin hyvä tuuri, että autohan se rupesi aamupalan jälkeen temppuilemaan! Eikun takaisin vähän matkaan pikkukylälle, josta sitten löytyi automekaanikko ja äkkiä hujahti parikin tuntia varjossa istuessa ja limua lipitellessä. Iloisin mielin kuitenkin jatkettiin matkaa ja saavuttiin perille Tajinin pyramideille! Meillä oli puolitoistatuntia aikaa, ennen kuin sulkivat ja kierros me tehtiin oppaan kanssa tunnissa. Hyvin kerittiin ja paljon nähtiin! Myös mulle Tajin oli uusi paikka, vaikka siitä olin useasti kuullut, en koskaan siellä ollut käynyt. Huikeita pyramideja, ja niin paljon vielä löytämättä! 

Äijät! ♥

Papantlan lentäjät on intiaaniperinne Meksikosta! Ihan hullua meininkiä...

Pitkä päivä oli Tajinissa takana ja seuraava päivä oli ns. vapaapäivä! Me käytiin vähän kauppoja kiertelemässä ja nähtiin mun host-perhe vasta illalla, kun mentiin kotiin. Siellä odottikin jo kaikki ihan valmiina! Perhetuttuja, mun toinen host-perhe ja mun ystäviä vielä tulla sateli paljon sen jälkeenkin kun me oltiin jo aloitettu syömään. Ensin tietysti tervehditään kaikki läpi, enkä vieläkään lopeta hymyilemistä kun muistelen kuinka äiti kävi mun kavereiden nimiä läpi, vaan sen takia, että oli oppinut ne facebookin kautta, ja kuinka mun ystävä Claudia innostui ihan mielettömästi ja halasi koko porukkaa! 

Ruokana oli guisadoksia, eli siis tacoja, mutta voit tehdä minkälaisia tacoja nyt haluatkaan! Äitini pääsi myös kokeilemaan kuinka niitä tacoja tehdään ihan aina taikinasta lähtien. Hyvinhän se sujui! Pikkuveli pääsi mun ja mun ystävien seuraan, ja vaikkei espanja sujunutkaan, englanti kyllä sujui hyvin yhdellä sun toisella! :)

Ilta oli kaikin puolin ihan mieletön, mulle tuli niin hyvä mieli siitä, ja tiedän mun kaikkien perheiden, ystävien ja tuttujen nauttineen illasta ihan yhtä lailla! ♥

Andrea ja Vanessa nälkäisinä haha! ♥

Tacoooos!

Veljet ja sisko!

Claudia ja velipoika! Mekö lyhykäisiä? Eeeikä mitä....

Ei osata käyttäytyä kuvissa...♥

Veljet, sisko ja serkut! ♥

Ne parhaimmat kaverit! ♥ Emi, Mederos, Lily, Kike, Clau, Rodrigo, Ioanna, Yair ja Andrea

Tää kuva ei liity millään tavalla mihinkään, paitsi että meidän alueella on paljon kulkukissoja ja mun kaverit ei osaa käyttäytyä kuvissa...

Mun äiti rupesi meksikolaiseksi kokiksi!

Kavereita ja sisaruksia siinä niin!

Jaaa taas mun perheet! ♥

Oli tosiaan aikamoinen tapaus tämä, niin mulle kuin kaikille muillekin! Mutta se tunne kun näät sun perheen ensimmäisen kerran lähes vuoden jälkeen, on jotain ihan uskomatonta. Mä en pystynyt lopettaa puhumista ja hymyilemistä koko sinä aikana kun mun perhe oli täällä kyläilemässä. Reilu viikko tässä on vielä jäljellä ja sit me nähdäänkin taas! Tää on yhtä tunnemyllyä ollut koko kesä, huhhuh... Ja oon jo pelkästään tässäkin postauksessa suoraansanottuna raiskannut noita sydämiä, mutta minkäs teet! Olen onnellinen :)

Besotes, Noora
ps. terkkuja iskä, äiti ja Arttu, tiiän että luette tätä! Koko perhettä ikävöidään täällä:)