Asi se siente México

Kullanmuruset...

...nyt on mun vuosi loppunut. Tai no, loppui jo oikeastaan yli kuukausi sitten. Hitsi, miten aika lentääkään! Yli kuukauden oon ollut jo koti-Suomessa ja pikkuhiljaa täällä taas aletaan kotiutuakin. Mutta oikeastaan vasta nyt tätä kirjoittaessa, sitä alkaa tajuamaan, että kyllä se nyt vaan on ohi. Ja kyllähän tämän mun "pienen" matkapäiväkirjani on saatava ansaitsemansa loppu!

Meksikosta mun kotimatka alkoi tosiaan 20. heinäkuuta, kotona asti olin tosin vasta 22.päivä, siinä aamu yhden pintaan. Multa taisi kotiväen, kummien ja parhaitten ystävien näkemisestä suurien itkvyöryjen sijaan tulla enemmän naurua ja suurta hymyä. Oli tosi outoa olla kotona - ja on edelleen. Mutta oon kyllä hirmu onnellinenkin tässä ollut! Ainoa vaan, että ne heipat mitä Meksikossa sanottiin, oli paljon pahemmat mitä sitä oikeasti osasi ikinä aatella.

No mutta, ei nyt mennä siihen vielä, sillä ennen kotiinpaluuta mullahan oli vielä vaikka mitä tapahtumaa, muunmuassa kavereiden järkkäämät läksiäiset, sekä koulun valmistujaiset! Koko viimeisen viikon nauroin ihan hurjasti, näin paljon kavereita, söin joka päivä mun perheen kanssa ja kauhisteltiin mamán kanssa ajan loppumista, ja noh enhän mä voi sitäkään kieltää, etteikö pari kyyneltäkin olisi päässyt karkaamaan...

Ihanista ihanin Andrea!

Sabrina ja Bessy!

Läksiäislahja! Sain Vanelta ja Andrealta paidan, jossa etupuolella lukee MÉXICO ♥ ja takana lukee se tuttu lause; !! Viva México cabrones !!

Mun läksiäiset ei olleet yllärit, mutta sitäkin ihanemmat. Ainoa vaan, ettei sitä niinsanottua lähtö fiilistä vielä oikeen ollut, enhän mä voinut uskoa, että tuosta päivästä tasan viikon päästä olisin oikeasti jo kotimatkalla! Vaikka kotiinsaapumis päivämäärä oli ollut jo puolisen vuotta tiedossa, silti se tuntui niin uskomattomalta. Kaikella, hyvällä ja pahalla tavalla. Se on jännä tunne.

No mutta, tästä jatkui viikko paljon säntäilyllä paikasta toiseen. Pakkailin hyvissä ajoin jo mun matkalaukkuja ja kävin ostamassa tarvikkeita kotiin. Kyllä, tullessani mulla oli yksi iso matkalaukku ja reppu käsimatkatavarana. Nyt mulla oli kaksi isoa ja ylipainoista matkalaukkua sekä yksi ylipainoinen käsimatkalaukku... Hyvin selvisin kuitenkin, ja ihan tortillatkin pääsi ehjinä kotiin asti! Mulla on itseasiassa vielä jonkin verran noita maissitortilloja tuolla pakastimessa, tekee mieli syödä, mutten oikeasti raaski... Mulla on myös viimeinen chilipähkinäpussi mun huoneessa jemmassa, koska en vaan yksinkertaisesti raaski syödä sitä!! Mitä sitten kun ne loppuu? Tää on niin tätä hahhah!

Mun lähtöpäivä oli tosiaan 20. heinäkuuta, mutta vielä päivää ennen ehtii ihan hyvin juhlimaan valmistujaisia! Mikä tuuri mulla oikeasti olikaan, kun ne ns. abiturienttien valmistujaiset sattuivat just päivää ennen mun lähtöä! Pääsin koko juhlahumuun mukaan ja sain vielä koululta diplomin menneestä vuodesta. Mamálla pääsi yleisössä itku, mulla pääsi siinä ennen sinne lavalle kävelyä, kun opettajat puhui kauniita ja mun koulukaverit kyynelehti ja taputti yleisössä.

"Vastavalmistunut" ja virallinen valmistujaiskuva!

Jännät kävelyt pikkukoroilla.... Jos jotain Meksikossa opin, niin ainakin kävelemään korkokengillä! Hahahah

Mamá oli mun mukana seremoniassa! ♥ Itkuhan hänellä pääsi, eikä kauaakaan kun allekirjoittanutkin päästi parit kyyneleet ja tärisi jännityksestä.

Valmistujaisten seremonia alkoi yhdeltä iltapäivällä, meillä oli pukukoodina tytöille valkoista tai beigeä, ja pojille musta puku. Todistustenjaon jälkeen otettiin kuvia, niin virallisia kuin epävirallisiakin ja sen jälkeen kävin Claudian kanssa OXXOssa syömässä. Rentoa hahah! Sieltä jatkettiin kirkkoon messuun. Oli muuten ensimmäinen kerta, kun ylipäätään kävin katolilaisessa messussa! Ei se paljon siitä luterilaisesta poikennut, paitsi ettei tämä vaihtari tiennyt ettei kirkossa saa istua jalat ristissä... Onneksi kaverit oli valppaina auttamassa! ;)

Kirkosta matka jatkui kotiin vaihtamaan vaatteet juhlaillallista varten ja sitten palailtiin takaisin juhlapaikan päälle. Niin tosiaan, näitä valmistujaisiahan ei pidetä suomalaiseen tyyliin koulussa, vaan oltiin erikseen vuokrattu iso kabinetti hienostohotellista. Ilta jatkui tosiaan juhlaillallisella, jonne menin kuitenkin yksin. Istuin Memon kanssa samassa pöydässä ja ruoan huvetessa Claudia ja Lily sai meidät tanssilattiallekin pyörähtelemään. Siellä me oltiin taas meidän oma porukkamme kohta kasassa. Ja olihan meillä ihan älyttömän kivaa! Jossain vaiheessa glamour vaihtui korkkareista läpsysandaaleihin ja keskiyön paikkeilla siirryttiin Claudian luo vielä kerran vaihtamaan vaatetusta ja valmistautumaan jatkoille! Että astetta pidemmän kaavan mukainen valmistujaispäivä... Mutta hauskaahan meillä oli! Mun host-veljetkin olivat eksyneet niille jatkoille, vaikka kumpainenkin on jo tosiaan valmistunut eikä edes samasta koulusta mun kanssa. Oli tosi kiva nähdä kyllä lähes kaikki mun koulukaverit vielä viimeisen kerran, vaikkakin se teki myös lähdöstä vielä hankalampaa.

Eduardon kanssa juhlaillallisella!

Iranin ja Emin kanssa tanssilattialla! Tuli muuten kuuma enkä vieläkään pysynyt salsan tahdissa!

Emi, Raquel ja Michelle!

Mun lempparitytöt; Claudia ja Lily! ♥

Tiimi! ♥

♥

Mi beba hermosa ♥

Seuraava päivä olikin sitten jo ovella. Mä vielä aamulla viimeistelin matkalaukkuja, tulostin lentolippuja ja kävin ostamassa ne vikat tortillat. Siinä en oo kyllä muuttunut, etteikö mikään jäis viime tippaan...
 Noh, kaikesta selviydyttiin hienosti. Koneeseen kerkesin ajoissa, niistä itkuista ja halauksista ja vastusteluista huolimatta. Mulla on tuosta päivästä vaan pari hassua kännykkäkuvaa, mamálla niitä on enemmän, mutten oo vielä pyytänyt niitä, vaikka yhteydessä ollaan oltu useammankin kerran viikossa. En tiedä oonko sitten jotenkin alitajuntaisesti koittanut välttää sitä, nää kuvat meinaan saa mulle todella nostalgisen olon.

Ne parhaimmat kaverit ♥ Kuvasta vielä puuttuu oikeastaan jokunen, joka tuli vielä viime hetkellä! Onneksi mä ehdin nähdä ihan jokaisen ja itkujen keskellä tuli naurettuakin. Ja hitsi vieköön, että toi mun Rotary-takki muuten painoi!! Hahahhaa:D

Siinä sitten oltiin. Onnellisina, surullisina, hämmentyneinä. Yksi vuosi meni niin kauhean nopeasti. Enkä mä osaa oikeen muuta sanoa kuin kiitos. Ihan kaikille. Mun vanhemmille, Rotareille, mun Meksikon perheille, mun ystäville, mun koululle, ruoalle.... Oikeesti huhhuh!

Ja mitäkö mä antaisin neuvoa tuleville vaihtareille? Oli se maa mikä hyvänsä, vaikka semmoinenkin mihin et ensisijassa haluaisikaan, ota siitä kaikki irti. Se on jotain niin mahtavaa, kasvattavaa ja unohtumatonta, ettei sitä kannata missata nirppanokkaisuuden takia. Mulla oli mieletön tuuri, sillä Meksiko oli mun ykkösvaihtoehto vaihtomaana, mutten silti tiennyt yhtään mitä odottaa. Sain kaiken ja niin paljon enemmän. Tässä mä nyt istun kotona Suomessa, kello on 11 illalla ja mun pitäisi vissiin mennä nukkumaan. Koulu jatkuu samalla tavalla kun aiemmin ja kävelen niitä samoja katuja kuin aiemmin. Se vaan, että nään kaiken niin eri tavalla. Miksi? Jos se ei oo vielä tullut selväksi, suosittelen lukemaan koko tän blogin alusta loppuun uudestaan...;)

Ehkä me kuullaan vielä, ehkä ei! Mutta tähän hätään mun vaihtovuosi oli nyt tässä. Kyllä mä Meksikoon vielä palaan visiitille, se on ihan varma! Siihen saakka,
adiós y besototes,
Noora