Mietteitä

Heippa muruset!

Mulla ei oo mitään ihmeellistä kerrottavaa, vaan nyt päästää vähän enemmän mun pään sisälle! Aika täällä meinaan käy kokoajan enemmän ja enemmän vähiin enkä tiiä millä fiiliksellä olisin. Mulla on melkein 3 kuukautta kuitenkin vielä jäljellä, enkä itse oikeastaan vielä ymmärrä, että vähän ajan päästä sitä ollaankin jo kotona taas. Monet muut Suomi-vaihtarit täällä Meksikossa lähtee jo kesäkuussa, taidan olla niitä viimisimpiä jotka täältä kotiutuu (terveisin tasan vuoden reissussa!). En haluaisi vielä ajatella sitä kotiinpaluuta, ja sitä kaikkea hullunmyllyä mikä tulee niinä viimisinä hetkinä, kun yhtäkkiä tajuaakin ajan olevan sitten siinä. Kaverit ja mun host-perhekin kuitenkin muistuttelevat vähän väliä, kuinka vähiin aika käy. Onneksi kuitenkin hyvällä tavalla; kukaan ei haluaisi, että mä lähtisin vielä!! Enkä mä olekaan vielä ihan valmis tulemaan kotiin, sori iskä ja äiti! Mulla on vielä opittavaa, niin itsestäni kuin muista ihmisistä, ja tietty espanjan kielestä.

Mulle kuitenkin se jäljellä oleva kolme kuukautinen tuntuu juuri sopivalta. Oon aivan varma, että kun kotiin lähden, oon tietysti haikeilla, mutta hyvillä mielin lähdössä. Tähän kolmeen kuukauteen ehtii mahtua vielä paljon kaikkea, vaikka tuntuu, ettei aika riitä mihinkään! Meidän piirillä on vielä edessä reilu 2 viikkoa kestävä Ruta Maya -reissu, joka starttaa ensi viikon sunnuntaina. Pääsen muuten ensimmäistä kertaa koko vuonna kunnolla puhumaan Suomea tuolla reissun päällä, kun nään toisessa piirissä olevan suomityttöni Noran! :) Ei  mutta apua, vastahan me oikeesti oltiin maalikuussa ja nyt jo muka vaihtuu toukokuuhun?!

Ruta Mayan jälkeen mulla ei ole enää koulua. Niin, ensi viikko on tosiaan mun viimeinen viikko koulussa täällä. Ihan hirveetä! Vaikka tiedän näkeväni niin monia ihmisiä, kaikkia mun kavereita muutenkin kuin koulussa, en enää koskaan tuu olemaan niiden kanssa samalla tavalla kun me koulussa oltiin. Oon itse lähes kaikki tunnit koulun "abien" kanssa, joten jokainen niistäkin lähtee omille teilleen opiskelemaan. Yksi mun parhaimmista ystävistäni pääsi muunmuassa sisään latinalaisen Amerikan parhaimpaan yliopistoon Ciudad de Mexicoon! Siinä tuli taas mietittyä, että miten onnellinen voi toisen ihmisen puolesta olla :-) No, kuitenkin, vaikka koulu loppuu (tai ne tavalliset tunnit oikeastaan), nään vielä kerran kaikki päättäjäisissä, joka on päivää ennen mun kotiinlähtöä!! Ihan hullun hyvä tuuri mulla kävi, normaalisti kun vaihtarit ei täällä pääse valmistumiseen mukaan koska se menee niin pitkälle loppukesään. Kaikki opettajatkin oli tyyliin yhtä innoissaan siitä kuin minä ite!

Mutta arvatkaapa mitä tapahtuu vielä ennen päättäjäisiä..? No mun perhe tulee tänne!! Kesäkuussa nään mun äidin, isän ja pikkuveljen ekaa kertaa kymmeneen kuukauteen! Oon niin innoissani, samalla vähän jännityksissä! Enkä tosiaan ole ainoa, joka niitä tänne odottaa, eli juuri sitä niin meksikolaista, lämmintä vastaanottoa voi odottaa! :-)

" Ohana significa familia y familia nunca te abadona, ni olvida.
Ohana on perhe ja perhe on, ettei ketään jätetä yksin." ♥ Kuvasta on nyt aikaa 9 kuukautta ja 5 päivää!

Tässä on tosiaan ehtinyt jo vierähtää yhdeksän kuukautta noin kokonaisuudessaan. Hurjaa, miten nopeasti aika menee. Mutta kun on kivaa, niin aika vierähtää nopeasti, eikö se sanonta niin mee? Tai ainakin sinne päin, mulla on suomen kieli oikeasti vähän hukassa! Espanja kyllä sujuu sitäkin sukkelammin ja saan usein kuulla ihmetyksiä siitä, miten nopeasti jo puhun ja ihan oikeimpa vielä! Aksentti edelleen tosin löytyy, ehkä toisella vuodella siitä päästäisiin eroon..? ;)

Tulipas nyt tosiaan oikea purkuromaani. Kaikki on hyvin täällä, kunhan vaan on tullut pohdiskeltua kaikkea. Mä koitan nyt tästä päänsärystä huolimatta saada itteni vähän elävämpien kirjoihin, aurinkokin paistaa ja on lämmin! Ja mä oon silti ihan valkoinen?! Missä se paljon puhuttu ikirusketus on, terveisin rusketun palamalla tomaatiksi ja sitten palaan valkoiseksi...

Besotes, Noora